keskiviikko 12. tammikuuta 2011

Veijareita ja vietereitä



Verhoomot

ovat toinen aarreaitta kirpputorien lisäksi. Tänään sain aimokasan innostavia kankaita ja muutaman vieterin läheisestä verhoomosta. Ennestäänkin odottaa jo pari kassillista kankaita. Vien ne sitten koululle, siellä varmasti on käyttöä niille. Vieterit saavat mielikuvituksen lentoon:) Mitä sinä tekisit niistä? 

Kerroin 

eilen nukensänkyn metsästyksestä. Tänään etsintä tuotti yhden tuloksen, kirpputorilta muutamalla eurolla. Tyyli ei ehkä ihan minun makuun, mutta ajaa asiaa, varsinkin jos sen maalaisi. Parasta oli se, minkä arvasinkin. Inkivääri kiipesi itse sänkyyn! 

 Arkipäiväisyydestä

huolimatta yksi ruokapostaus. Serkkuni Anna on sukumme Master of chef. Hänellä on muuten erittäin hyvä ruokablogi, Unelias -nimeltään. Blogi on saanut tunnustusta jo useaan otteeseen. Anna vinkkasi savujuusto Kippari -ruokakermasta minulle. Kerma kuului johonkin toiseen ruokaan, mutta minä sovelsin ja lisäsin lorauksen lohikeittoon. Ja a vot! Jos ruoan jälkeen saa halaukset 15 -vuotiaalta maukkaan sapuskan ansiosta, niin kannattaa kuulkaa kokeilla:) Kari on perheen courmetkokki, minä lähinnä arkinen soppasoveltaja. Lohikeiton kaverina on ikkunassa kevätverhot. Annoin poikain valita, uudet syksyllä ompelemani vai vajaat 10 -vuotta vanhat. Pojat ovat tunnetusti aika vanhoillisia veijareita.


6 kommenttia:

At the tiller kirjoitti...

Onko Inkeri uusi sänky?

Peurankello kirjoitti...

Karel:sänky löytyi, mutta ei ehkä niin söpö kuin olisin haaveillut;)

Anonyymi kirjoitti...

Ihana Inkeri! Tosi mukavaa katsella sinun otoksiasi ja lukea tekstejäsi. Päiväni sinun blogisi myötä ovat tulleet kodikkaammiksi. Une

Anonyymi kirjoitti...

Pitääpä kokeilla sinun lohikeittoa... tulee aina laitettua niitä omia, helppoja ja tylsiä ruokia. Kerran tein aurinkoista linssikeittoa... Itsekseni sain syödä viikon eväänä. Mutta hyvää oli ! Leena

Katja kirjoitti...

Lohikeitossa pitää olla kermaa! Eihän se muuten maistu miltään :)

Peurankello kirjoitti...

Leena ja Katja: Tuliko hyvät keitot? Kiitos mukavista kommenteista.