Rentoilua

Seesteinen
sunnuntai. Flunssa yrittää tehdä tuloaan, joten ulkoilut vaihtuivat tänään keittiön verhojen ompeluun ja muuhun rentoiluun. Inkerin kanssa hiihdettiin eilen hänen elämänsä ensimmäiset "kilometrit". Tyttö oli aivan riemuissaan suksistaan, jotka löysin paikallisesta käytettyjen urheiluvälineiden puodista. Vastaavat, jopa saman merkkiset uutena olisivat olleet 160e, huh! Monotkin olivat aivan samaa merkkiä. Pienten sukset eivät paljoa edes kulu, joten nämä olivat kuin uudet. Ja tärkeintä tietysti Inkerin mielestä, päivähoidon Oonalla on samanmoiset :)

Hip
hei, sain eilen työhuoneeni valmiiksi. Kylläpä tuli kerrankin siistiä ja nyt tiedän, mitä mistäkin löytyy. Kankaita on kirppareilta haalittuna ja verhoomoista saatuna hurja määrä. Odotan niitä rauhallisia vuosia, jolloin pääsen taas ompelemaan. Mielessä kävi monen kankaan kohdalla, että tuostakin saisi Inkiväärille barbin ja nuken vaatteita. Tytön tomeruuden perusteella hän kyllä ompelee muutaman vuoden päästä niitä itse :)

Ensi
viikolla alkaa uusi kiva jakso. Vaihdoimme työkaverini kanssa muutamiksi tunneiksi viikossa lapsia. Hän opettaa musiikkia omilleni ja minä ilmaisutaitoa hänen neljäsluokkalaisilleen. Innolla odotan tulevia tunteja. Ilmaisutaito on kuvataiteen ohella erikoistumisaineeni, jota olen voinut eppujen kanssa vain rajoitetusti syksyn verran toteuttaa. Pieniä helmiä siellä täällä. Nämä isommat oppilaat ovat jo valmiimpia tekemään monenmoista.

Ps: Kuvat tänään eivät kyllä kertoneet mitään postauksen sisällöstä ;)

                                                     Iloa viikkoosi!

Leikkiä ja mielenlaatua

En
halua kasvaa ihmiseksi, tuumasi Inkivääri 3v., kun juttelimme, että hänkin on sitten joskus aikuinen nainen. Jonkin kertomassani ei innostanut pikkuneitiä ja hän totesi, olevansa mieluummin ihan pikkuinen karhuvauva. Ihmiseksi kasvaminen, sehän onkin kovaa hommaa, Inkerikin sen jo aavistaa ;) Koululaisemmekin joskus ikävöivät päiväkotiaikoja, kun silloin sai vaan nukkua päiväunia kesken päivän. No, silloinhan se oli lapsista sitä tyhmintä hommaa.

Välillä
töissäkin tuntuu, että pikkuiset eppuni mieluummin leikkisivät päivät pitkät. Ihan aito tunne ja varmaankin relevantti toive. No, siksipä ensi viikolla onkin leikkitunti. Palkitsen lapsia leikkihetkillä. Leikkien seuraaminen on muuten ihan parasta observointia. Höh, mikä aikuistermi.

Minä
yritän palkita itseäni täällä kotona tulevalla seesteisellä mielenlaadulla. Nimittäin keskimmäinen pojistamme muutti jo syksyllä työhuoneeseeni. Hän kantoi kaikki tuhannet askarteluvärkkini yläkertaan talon pienimpään huoneeseen. Siellä ne ovat odottaneet valtavissa röykkiöissä tähän asti. Eilen tartuin toimeen ja aloin raivaamaan. Tuli mieleeni ne ameriikan hamstraajat. Olen kerran törmännyt televisiossa ohjelmaan, jossa ammattiraivaajat siivoavat hamstraukseen sairastuneiden ihmisten koteja. Huh, talot ovat olleet jo oikesti vaarallisia omistajilleen. Ihan tästä ei ole minulla kuitenkaan kyse ;)

Löysin
tavaroiden seasta kasan hyviä ideoita töihin. Homma alkoi edetessään jopa innostaa minua. Paikka siistiytyi silmissä ja mielenlaatu rauhoittui, heh! 

Loppuun
kuva, jossa häämöttää taulu Budabestistä. Teetimme sen yhdestä onnistuneesta otoksesta muistoksi 15v. hääpäiväreissultamme. Ensi kesänä täyttyy 20v., wau! Nyt on mietinnässä, minne matkaisimme sen kunniaksi. Vinkkejä otetaan vastaan!

Pieni aatelma

Oi
mikä valo ja kirkkaus tänään. Talvipäivä kauneimmillaan. Minä tosin en mennyt mäkeen tai ladulle, metsästin keinovaloa, jalkalamppua. Ei löytynyt vielä, mutta hyviä ehdokkaita bongasin. Aiemmin olisin kokenut, että päivä pilalla, jos sitä ei koe täysillä esim. ulkoillen, kun on hyvä sää. Nyt osaan jo elää hetken kerrallaan ja ajatella, että hyviä säitä tulee lisää :)

                                Esikoinen täyttää huomenna 17v., uskomatonta!

Lukukokemuksia

Olen
nauttinut lukemisesta. Huomannut, että se on hyvä tapa päästää mieli lepoon. Sain anopiltani aiheeseenkin sopivan kirjan Hiljaisuuden etsijöitä, toim. Tertti Lappalainen. Tuota kirjaa pitää lukea pala kerrallaan, maistellen ja aatellen hissukseen. Sen sanat kuin hellivät ja hiljaa silittävät lukijaansa.

Joulun
aikana luin äidiltä saamani romaanin, Yhden toivon tie, Paula Havaste. Se kertoo sodan aikaiselta ajalta Lapista. Koskapa olen itsekin sielläpäin lapsuuteni elänyt, kiinnosti kirja myös siksi. Ja tempaisihan se mukaansa, vaikka aika rankkaa aihetta käsittelikin. Sarjan ensimmäinen osa täytyy siis etsiä käsiinsä. Marjo -ystävän suosittelemana tartuin Riikka Pulkkisen Totta -kirjaan alkuviikosta. Taitava kirjoittaja, kerrassaan. Uusinta hänen teostaan Vierasta odottelen lainaan sitten, vink!

Viimeisin
kirja päättyi eilen ja tuntuu kuin olisin sen maailmassa vieläkin. Emma Donoghuen Huone oli riipaisevalla tavalla koskettava ja uudenlainen lukukokemus. En käy sisältöä avaamaan enempää, se jääköön lukijalle itselleen. Mitä seuraavaksi? Suosittele minulle lempikirjasi!

Vielä hetki

Pysähtynyt
aika on kahmaissut minut, niin kuin hyvä kirja, jonka ei haluaisi loppuvan. Silti huominen ei kuitenkaan harmita, siis töihin paluu. Varmaankin jotain lomasta on siis tarttunut nuttuun. Ollaan Inkiväärin kanssa kuitenkin selvästi kahmittu toisillemme iloja yhdessä tulevien aikojen varalle. Hän kun käpertyi äsken syliini nukkumaan, oli kuulemma se pieni karhuvauva. Katsoimme lomalla lumoutuneena sitä kolmiosaista mustakarhudokumenttia. Nyt olen Lily -emo ja hän Hope -pentu! Karhuja pihassamme ei ole kuitenkaan vieraillut, vaan kylläkin pupu, joka on syönyt viljalyhdettämme. Tehtiin sille kaverikin, vähän sellainen kissapupu :)

 

Joulu
on kuitenkin yhä sisällä. Mietin, milloin raaskin riisua sen taas vuodeksi laatikoihin. Ehkäpä viikonloppuna. Inkeri haluaa yhä uudelleen kuultavan joulukertomusta. Ehdotin jo jotain muuta kirjaa, mutta Betlehem on yhä ykkönen ja siellä tapahtuneet asiat. Se on suloista, joululaulutkin hän hyräilee, vaikkei sanoja oikein osaa. Olen pannut nyt merkille hänen sävelkorvansa, se on tarkka, kuten isällään.

Hyasintitkin
avautuivat vasta nyt, nekin haluavat vielä hetken!