keskiviikko 19. tammikuuta 2011

Sylihoitoa


Pikkuinen

sairastui sitten kuitenkin. Viime yö meni kuumeista nuhanenää hoitaessa. Tämä päivä ollaan oltu kumpainenkin hieman höttötilassa, sylitysten. Itse sitä jotenkin selviää taudin kourissa, mutta pienelle ei soisi kurjaa oloa. Päiväunet jäi lyhyeksi, kun nenä oli tukossa. Olen muuten saanut runsaasti palautetta kotiinjäämispäätöksestä. On rohkaisevaa saada kannustusta, kiitos:) Tänään kuvat eivät sitten millään passaa tekstiin, ovat pilkahduksia kodin sinisistä jutuista.
 



Aamupäivän

pelastukseksi tuli Anne ja Elina -ystävät. Suunniteltiin erääseen vanhaan hirsitaloon kirppistapahtumaa helmikuulle. Kaikesta höttöolosta huolimatta oli niin mukava innostua yhdessä. Vekaratorilta jäi Inkiväärin vaatteita myymättä, joten materiaalia jää tähänkin mukavaan koitokseen. Sain muuten ihan mukavan pohjakassan sieltä Vekaratorilta mamin mekkoon...siskon pikku-Epun ristiäisiin tarvitsisi jotain päällepantavaa.






Illan

pelastus oli Veera -kummitäti. Tuo täti nimitys on kyllä vallan hauska, kun kyseessähän on rakas serkku Veeruskamme kohta 14v. Minulla oli palaveerausta ja Karilla sovittu squash -vuoro. Täällä ne pärjäsivät hienosti, nuhanenästäkin huolimatta. Viimeinen kuva on otettu aiemmin, nuhastus ei vielä vaivannut.


4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pikaista paranemista! Täälläkin vähän pää on raskas. Lieneekö tauti yrittämässä. Väsyttääkin. Sinä jaksa blogia kirjoittaa, vaikka sekä pienokainen että sitä olette kipeinä. Kiva oli jälleen katsella ja lukea. Lämmin kiitos! Une

Anonyymi kirjoitti...

No niin, käytit siis tuon peilin kautta kuvauksen! Hyvältä näyttää, vaikka tuoli on eri kuin mitä katsottiin perjantaina. Jees, voimia sinne! :)
t: marjomartta

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis lamppu pääsi blogiin, etsi nyt sille parampi paikka vielä! Sininen on rauhallisuuden väri, varmaan tiesit, mamapeace? Myllytieltä...

Anonyymi kirjoitti...

Voi, täälläkin yks mama tarvitsis koltun Epun ristiäisiin..;) Niin ja Eppu itsekkin. Onneksi Anne-mummi lupasi laittaa Raekallion suvun vanhan ristiäismekon tulemaan postissa; Antti ja isänsä on siinä puvussa kastettu, niin ja sininen eli rauhallisuuden väri..;) Paranemista sinne ja terveiset täältä leivinuunin lämmöstä ja perjantain toivottujen kuuntelun keskeltä.
Kaisa-sisko :)