maanantai 6. joulukuuta 2010

Itsenäinen

Lumi

juhlisti tämän päivän. Aamusella Herra 3. kanssa nostimme lipun Siniristilippu -laulun raikuessa. Seitsenvuotias itsenäisesti hoiti lähes koko homman. Minä pitelin lippua ja lauloin. Inkivääri ja K katsoivat ikkunasta. Isot pojat veti kylleröä vielä. Siellä se liehuu yhä lumihiutaleiden kera. Kaunis on! Lunta tuli koko päivän ja porukalla tehtiin lumitöitä ja lähdettiin mäkeen. Inkiväärin ensimmäiset kunnolliset pulkkamäet. Tyttö hermostui heti, kun vauhti hidastui. Ja uudelleeen ja uudelleen.



Viime päivinä

ei ole soinut suomalainen musiikki, vaan Michael Jackson. Herra 2. valmistelee joulunäytöstä. Hän tanssii Michael -tyyliin ja opettelee joka päivä uusia liikeitä. Olen hurmioitunut hänen paneutumisestaan. Välillä saamme nähdä otteita. Keskustelua käydään muutamien liikkeiden tarkoituksesta. Hän haluaa itsenäisesti päättää. Kuvassa on Herra 2. ja toinen hänen suosikeistaan.





Joulu

tulee meille näköjään vääjäämättä. Eilen pojat kantoivat tekokuusen tupaan. Kokosivat sen ja raahasivat yläkertaan. Nyt se on jo koristeltu. Apua tarvittiin vain valojen ripustuksessa. Tavallisesti kuusi tulee tupaan vasta aaton aattona. Tämä onkin poikien oma projekti ja kuvaa sitä intoa, millä uudessa kodissa valmistaudutaan tulevaan. Tähdeksi latvaan laitettiin legendaarinen foliorasiasta askarreltu tähti; K teki sen meidän kahden ensimmäisenä jouluna yli 17 vuotta sitten. Se on mulle niin rakas.


Pikkutalvio

on ihmeellinen kasvi. Vaikka se on hyvin ohutlehtinen, se talvehtii vihreänä. Siitä varmaan juontaa nimikin. Kaivoin lumen alta talvion rönsyjä ja kieputtelin pajukiekon ympärille. Mukaan tuli myös ruusunmarjoja, anikselta tuoksuvan ja Herra 2. syntymäpäivän aikaan kukkivan ruusun hedelmiä. Kuvan myötä hyvää alkavaa viikkoa!

7 kommenttia:

anne kirjoitti...

hei, missäs ton mr. toisen joulunäytös on mahdollista nähdä? mites vaikka tapaninpäivänä? olis tosi kiva!

Peurankello kirjoitti...

Kyllä Herra 2. oli tarkoitus tapaninpäivänä esiintyä. Kiitos kannustuksesta;)

anne kirjoitti...

jippii! odotan innolla. :p

malla kirjoitti...

no niin!!vautsi!:)onnea uuelle blogillesi!kivalle näyttää!:)

Peurankello kirjoitti...

Malla: samoin, vautsi, mukavaa, kun kävit!

Anonyymi kirjoitti...

Hei Tiina,

löysin tänne Kassun vinkistä. Ihana blogi ja ihana koti! Ihailen ihan hirveästi, miten noin monen lapsen äitinä pursuat luovia ideoita, etkä hyydy arjen alle.

Käyn täällä varmasti vastakin!

Hyvää joulunodotusta koko perheelle!

toivottaa Laura, Kassun kaveri

Peurankello kirjoitti...

Laura: kiitos kauniista sanoista! Juuri nuo luovat jutut pitää päätä pinnalla arjen keskellä;)