Muistoja ja muuta

Eilinen

itsenäisyyspäivä palaa vielä mieleeni. Suomen menneisyys on varmaan eniten tullut lähelle isovanhempieni kautta. Varsinkin viime kesänä luin kirjeenvaihtoa, jota isovanhempani kävivät sodan vuosina. Pappa palveli Kollaalla ja Hippolanjärven taistelussa hän sai sirpaleen jalkateräänsä ja jäi osittain invalidiksi.

Välillä lukeminen riipaisee, niin todellista hätä toisen selviytymisestä oli. Kirjeistä välittyy kuitenkin se keskinäinen huolenpito ja rakkaus, mitä he toisilleen osoittivat sekä myös usko tulevaan. Pappa neuvoo kirjeissään seikkaperäisesti, miten rantapellolta voi ajaa kivet aitaviereen ja hakea lammasjahdin jäljiltä jääneen rysän hännystimen pois Tallisaaren kallionimestä. Hän kyselee, miten pumppuhomma onnistui navetalle ja tupaan ja onko ladon hirret jo ajettu. Mummi laittaa papalle lohduttavia kohtia Raamatusta ja valaa uskoa rauhaan.

Mummin jaksamisesta pappa oli erityisen huolissaan ja kehotti lepäämään. Muistan äitini kertoneen, että mummi oli niin ahkera emäntä, että kun öisin vauvat heräsi syömään, niin mummi vaan nukkui ja pappa nosti vauvan rinnalle. Niin rankasti oli päivä ahkeroitu. Mummi oli tosi rakas minulle, hänen pitkää tukkaansa muistan pikkutyttönä saunan lauteilla pesseeni ja selkää vihtoneeni. Tuntuu ainutlaatuisesta saada viettää kesiä samoissa Tallisaaren maisemissa.

Elämänkaari on usein ystävien kanssa juttelun aiheena. Sain jopa lahjaksi Pepi Reinikaisen kirjan aiheesta. Kokoonnumme Martta -ryhmän (ei sellainen oikea Marttajärjestön ryhmä;) kanssa aika ajoin ja eipä kestä aikaakaan, kun ollaan menneissä vuosissa. Tosin osataan me uneksia tulevastakin. On rikkautta tuntea toisten historiaa. Silloin ei tarvitse kaikkea itsestänsä ja reaktioistansa selitellä.

Odotan

huomista iltaa. Silloin pääsen ystävän kanssa Taitokeskuksen käsityökoulun joulupajaan. Koko syksy on siellä viikottain kuljettu ja nyt aika huipentuu pajaan. Siellä saadaan värjätä kynttilöitä, painaa tiskirättejä; arjen kauneutta ja valmistaa kaaospunonnalla enkeleitä ja sydämiä. Mieli on jo tulevassa keväässä, mitä kaikkea silloin opitaankaan. Hidasta käsillä tekeminen on, sen olen todella havainnut. Arvostus käsityöläisten työtä kohtaan kasvaa kaiken aikaa. Olihan pappanikin seppä, nahkuri, tuohi - ja puutöiden tekijä sekä suutarikin maanviljelijän työn lisäksi. Niin ja maallikkosaarnaaja. Hän tunsi Suoman kansan vaiheet niin hyvin, ettei kukaan kyllästynyt seuroissa, niin mielenkiintoisiksi hän puheet sai. Oma käsityöläisen taival on vasta alussa. Kuvissa lahjaksi saadut kynttilät, jotka matkaavat huomenna sinne pajaan sekä syksyllä Werstas -illassa värjättyjä kynttilöitä. 

 

Ylihuominen

on syksyn kädentaitopajojen huipentuma. Lastemme koululla ja minunkin työpaikalla (olen nyt hoitovapaalla;) on loppusyksystä kokoontunut pajoja ja nyt on myyjäis -ja adventtihartausilta. Juuri nyt tässä kirjoittamisen lomassa askartelen sinne kylttejä. Olen nauttinut tästä hommasta hurjasti. Anna hyvän kiertää! -teemalla keräämme Patrick -kummipojalle rahaa Malawiin. Viimeisimmän ompeluksen myötä, valoa tuleviin päiviin!