torstai 20. lokakuuta 2011

Pienet kuumeessa

 
Veera -kummi neuvoo virkkausta:)
Täällä
on sairastupa:( Lauri on ollut pari päivää kuumeessa ja nyt Inkiväärikin pyysi vaan sylliiin, sylliiin. Joten mittasin ja 38 astettahan se mittari näytti. Kaikkea pientä puuhaa on näille nassukoille koitettu keksiä. Palapeliä, kirjan lukua ja tv on pelastanut myös ajan hitaudelta.

 Veeran oma upea neulepaita
Me
muut ollaan oltu ihan ahkeria:) Eero esikoisen kanssa valloitettiin kauppoja ostamalla talvitakista sukkiin, kaikki puuttuva. Mutta ihmeen kaupalla saimme kaiken edullisesti, oikeastaan yhden takin hinnalla ja yhdessä tunnissa. Yeah! Iltapäivällä taas on naapurin Martti -sedän oksasilppuri laulanut. Viikko sitten nimittäin Kari kaatoi suvun miesten kanssa lahon monihaaraisen pihlajan pihastamme. Puussa oli se hieno poikakirjojen seikkailumaja:) Nyt sekin oli jo pahasti kallellaan. Piha on nyt hävityksen kauhistus, täynnä kaatiskamaa ja puukasoja. Huomenissa koetetaan saada kaatikselle keikka aikaiseksi ja pöllit pinoon.

Löytyy sieltä pihamaalta kaunistakin:)
Ennakkoluuloistani
poiketen olen saanut iloita poikien avusta. Onhan sitä pientä jupinaa ollut, mutta pääasiassa on pihatöihin tartuttu ihan suuremmitta selkkauksitta. Olen määrittänyt tarkkaan ajan, mikä hommissa ollaan. Siitäkin huolimatta olen saanut apua ruoanlaittoon, tiskivuorot on hoidettu ja Inkivääriä on hoidettu. Wau!

Loppuun
vielä pieni ruokakuva. Kuha oli tarjouksessa ja siitähän loihdittiin ilta-ateria. Kasviksia vokkiin ja salaattiakin pöytään. Aapo on minun paras kannustaja. Hän tuli pöytään ja iloitsi aidosti kala -ja kasvisateriasta. Joskus sitä pääsee nauttimaan kasvatuksensa hedelmästä;) On nimittäin aikanaan oltu sitkeitä opettamaan makuja maistamaan. Höh, tämähän menee jo itsekehuksi...:)
Hei vaan!

6 kommenttia:

Emmi kirjoitti...

Saa sitä itseään kehua silloin kun on aihetta :) Tuo puumaja jäi mua vähän askarruttamaan, meillä herra 6 v. on jo pari kesää puhunut puumajasta ja "pohjapiirroskin" on jo jääkaapin ovessa... Mut ehkä se nousee täällä jonkun havupuun oksille ensi kesänä :)

Anonyymi kirjoitti...

Paranemisia sinne Jkylään!

tv Leena

Pimpula kirjoitti...

Voih.. aika suloinen on tuo kuva Inkusta ja Veerasta. Kova on saavutus Veeralla jos tyllerön saa oppimaan virkkauksen salat noin pienenä ;)

Mine kirjoitti...

Hei! Törmäilen sinuun silloin tällöin tuolla Liivian kommenttipoksissa. Aika pian tajusin, että tuttujahan tässä jollakin tavalla ollaan. Tunnistatkohan meidät? Vinkkejä; isäsi tapasin kesällä ja sukulaisuus selvisi, kun löysin bloginsa täältä sivultasi. Eeron kummit ovat myös meidän kolmosen kummeja. Kotipaikka on Kotka, mutta mies opiskeli opeksi siellä Jyväskylässä ja on miehesi kaima. Joko tunnistit? Terveiset siis täältä Istanbulista ja voimia sairastupaan! Siu!

Peppi kirjoitti...

Toivottavasti siellä ollaan jo paranemaan päin!
Hyvältä kuulostaa ja näyttää "lomailunne" :) täällä on äitillä ollut vähän känkkis useampanakin päivänä. Tais loma tulla tarpeen... Lauantaita!

Peppi kirjoitti...

Siitä hengarin päällystämisestä.. Virkkasin ensin kaksi tuppea kiinteillä silmukoilla (mittailemalla sain sopivan määrän silmukoita). Tupet pujotin hengarin olkainosiin ja keskeltä ompelin kiinni. Lopuksi hengarin ollessa jo sisällä virkkasin koukun varren.
Tein kyllä toisellakin tapaa. Virkkasin suorakulmionmallisena levynä. Tungin koukkuosan lopuksi keskikohdasta keskeltä läpi. Kiinnitin alalaidan hengarin ollessa jo sisällä virkkaamalla ja ihan vikana virkkasin koukkuosan.

hmmm. saitkohan mitään selvää :O