torstai 8. maaliskuuta 2012

Oi, mikä päivä!


Mikä
naistenpäivä! Aamusella hurruuttelimme Elina -ystävän kotimaisemiin Päijänteen rantaan. Sieltä retkeilimme jalkaisin jäätä pitkin huimassa auringon valossa Wilhelmiinan kammarille, pieneen suloiseen sisustuspuotiin. En olekaan ennen jäätä myöten päässyt moista kokemaan. Retki oli ihana kokemus ja kuuma porkkanalinssikeitto maistui taivaalliselta retken jälkeen, kiitos Elinainen!




Tuo
pieni puoti oli niemen kärjessä, peltojen keskellä ja luonnon helmassa. Wilhelmiinan kammari on lähinnä verkkokauppa (Tässä linkki!), mutta pääsimme ihan paikan päälle tällä kertaa. Mukaan matkusti pieni Mailegin hiirulainen kotona odottavien isi ja äiti -hiirten pienokaiseksi sekä Green Gaten tyynyliina. Kumpikin meistä Ingridin kanssa oli tyytyväinen. Sinänsä pienen kanssa sisustuspuodissa ei ole ehkä rentouttavinta vierailla;)



Päivä
jatkui Naistenpäivän kunniaksi kahvikutsuilla. Olin viimehetkellä meilaillut ystäville kutsuja ja muutama ihanainen pääsi paikalle. Meillä oli hupaisaa ja herkut aikas kivat. Lohipiirakkaa ja Irish Dream -kaakkua Kinuskissan ohjeilla.




Illan
päätti juhlallisesti kässäkoulun kankaanvärjäyskerta ja minä muiden naisten avustuksella tehdä päräytin mekkokankaan. Ingridin perhoskangas oli onnistunut kivasti, kuvia myöhemmin.

Jo unen partaalla, te naiset, ihanaiset, halit sinne!

3 kommenttia:

MaMMeli kirjoitti...

Ihana päivä sinulla <3 Tuttu paikka tuo Wilhelmiinan kammari, olen käynyt siellä muutaman kerran.

Leena kirjoitti...

Olipas teillä ihana naistenpäivä ! Todellinen sellainen... harmitti, kun oli illaksi muuta. Herkut oli kyllä syötävän näköisiä !

Sennie kirjoitti...

Ai mitä herkkuja! Ihanan näköinen naistenpäivä teillä<3