tiistai 20. syyskuuta 2011

Timjamia ja kivoja tätejä


Ihanainen
Anne -ystävä Kertuista toi tänään Inkiväärille sängyn. Hänen kolme tytärtään ovat kasvaneet jo pikkusängystä ohi, niinpä Inkeri sai sen. Kiitos Anne:) Tein tapaamisen kunniaksi porkkanapiirakkaa. Ohje on toiselta Kerttuselta Leenalta. Ohjeessa on parasta se, ettei siinä tarvitse vatkata rasvaa ja sokeria..huoh, vaan kuivat aineet sekoitetaan ja lisätään desi öljyä. Lopuksi vaan pari minuuttia vatkataan koko satsia. Tässä ohje teillekin Leenan Tuumasta toimeen -blogista. Itse laitoin sitruunarahkan sijasta tavallista (lähi Siwa ei myy;) ja lisäsin tilkan sitruunamehua. Ja laitoin taikinan pienempään vuokaan kuin uunipelti, tällöin sain paksumman piirakan:)


Porkkanakakku

Pohja :
2 1/2 dl sokeria (voi laittaa puolet fariinisokeria)
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
1/2 tl suolaa
3/4 tl kanelia
250 g raastettua porkkanaa
1 dl öljyä
2 kananmunaa

Sekoita kuivat aineet kulhossa. Sekoita porkkanaraaste ja öljy joukkoon. Vatkaa kananmunat yksitellen sähkövatkaimella taikinaseokseen. Vatkaa keskinopeudella muutama minuutti. Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipeltiin ja paista 175 asteessa 40 min. Jäähdytä.

Kuorrutus:

100g maustamatonta tuorejuustoa
1 prk sitruunarahkaa
1 dl tomusokeria
1 tl van.sokeria

Vatkaa kuorrutuksen aineet keskenään ja sivele seos kakun pinnalle. Anna kakun mielellään mehevöityä jääkaapissa 1-2 vrk ennen tarjoilua. Koristele sitruunamelissalla, pähkinärouheella tai pienillä sokerimassaporkkanoilla. Niitä voit helposti muovailla Tiimarissakin myytävästä sokerimassasta (värjää se oranssiksi).




Syy
Inkerin valvomiseenkin selvisi, eilen nousi korkea kuume. Kuvissa näkyy hieman, kun pikkuisen posket hohtaa. Tänään on kuitenkin virtaa riittänyt ihmeen kaupalla. Päiväunilta noustessaan hän totesi: Anne -täti, kiva täti:)



Tämän
kesän timjami -sato on ennätysrunsas. Laitoin tänään osan jo kuivamaan. Timjami on ehdoton lempimausteeni. Uunikasvisten kanssa ihan paras:) Sain lisää omppuja serkkulasta, joten taaskin on sosetta syntynyt. Täällä kertaa sokeritonta, jotta Eppu -serkkukin 9kk. voi sitä syödä. 

                                                         Syksyn värejä!

10 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Pikaista paranemista ihanainen Inkku! toivottelee Anne-täti ja pakkailee sängyn osaa n:o 2 autoon :)

Elina P kirjoitti...

Ihana Inkeri!! :) toivottavasti tervehtyy pian! jaksamista teille molemmille

Elina kirjoitti...

Heipähei puistokaveri :) Nytpä löysin tänne. Ihanan hyväntuulinen blogi! Kauniita kuvia ja tekstejä elämästänne. Ja tientekin hienoja käsitöitä!

Leena kirjoitti...

Kiitos Tiina Maria sinun viesteistä minun blogissani. Ihan olit linkin laittanut, kiva juttu. Ja piirakka oli onnistunut... Mukavia kuvia sulla taas ja paranemisia pikkuiselle. Nähdään Annella ensi viikolla !

Peurankello kirjoitti...

Kiitos mukavista kommenteista<3

Une kirjoitti...

Kauniita kuvia jälleen. Paranemmista Pikku-Inkerille. Täällä Mummakin sairastaa. Une

Peppi kirjoitti...

Oi, tää on jo toinen blogi tänään jossa näen porkkanakakkua - tekeepä mieli. Joku aikas sitten yksillä synttäreillä oli tarjolla ja tykkäsin tosi paljon. Jaksaiskohan viikonloppuna leipoa...
Ihana tuo "timjamikranssi" :)
Ja vielä Paranemista Inkerille!

Marie Elisabeth kirjoitti...

Ihana timjami sato! Kauniita kuvia kuulumisista ja herkullinen porkkanakakku, otan sen täältä mukaani. Kaunis kiitos :)
Pikaista paranemista sinne!

Mrs. Honeygrove kirjoitti...

Kaunista. Ihana typy teillä!

Leena kirjoitti...

Piti laittaa vielä, kun unohdin. Ne pullat ei ollu tilattu. Äiti tiesi, et Kerttuset tulee meille ja toi yllätyksenä ne pullat ! Meille tulee aina yllätyksiä, kun meillä neulotaan.