sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Syyssointuja

  
Tippuuko? 

                                                                     

 



Sain
lapset aamusella avukseni ompun metsästykseen. Pojat kiipeili puissa ja me Inkiväärin kanssa kerättiin tippuneet omput. Ja nyt koittaa jälleen soseen keittoa. Mehut on jo pakkasessa:)


Uusi
vaihe on alkanut pikkuInkerillä. Hän osaa jo kuvailla tunteitaan. Eilen hän  katsoi minua lempeästi ja sanoi: "Kiva äiti!" Ja kun tulimme kiikkaapuistosta: "Kivaa kiikkaa!" Tänä aamuna: "Muumi on kiva!" On jotenkin hupaisan huvittavaa huomata, miten ilahduimme noista sanoista. Siis ihan ykkösellä! Kiikkaapuistossa olikin kyllä kivaa, siellä oli Syystapahtuma, esityksiä, kirpputoripöytiä ja tarjottavaa. Ja Sirkusryhmä Bombastico esiintyi ja leikitti yleisöä. Kuulin, että tuo sirkusperhe tekee työtä pääasiassa erityislasten parissa, työpajoja järjestämällä. Upea juttu:) Harmitti kovasti, kun taas unohdin kameran. Minulla pitäisi olla ulko-ovessa sellaisen, Muista sulkea ovi -lapun sijasta Muista ottaa kamera -lappu.




Tänään
on lenkkeilty miehen kanssa:) Tehty ai niin herkku ruokaa, kanasalaattia ja kesäkurpitsapurjosoppaa. Kiitos Marjolle reseptistä, pojatkin kehuivat;) Viherlandiasta löysin tuollaiset koeputkikukkalasit. Pesuhuoneeseen toin Karin jo kauan haaveilemat silkkikukat. Nyt sielläkin on viihtyisämpää! Pojat ovat koko viikonlopun soitelleet yhdessä. Mukava juttu!

Syyssointuja tulevaan viikkoon!

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Oi, ah! Ihanaiselta kuullostaa teijjän omppuhommat; mehut, soseet jajaja..itsellä jäänyt nyt väliin tänä syksynä soseiden keitto..mutta ens syksynä sitten taas!
ja Inkeri! Niin kaunis <3
Ikävä isosti teitä kaikkia ja varsinkin Eero pyörii meillä paljon mielessä, kun kuultiin mukavia uutisia, voi että..!! <3
HALIT KAIKILLE!
T:kassun poppoo

Anonyymi kirjoitti...

Halit minultakin. Olen nyt kokeillut omppukakkua ja kyllä oli hyvää! Kiitos reseptistä! Katselin tänään Kalevi Lehtisen muistoseurat ja koko ajan olivat kyyneleet silmissä: ilonkyyneleet siksi, että eri järjestöt olivat yhdessä paikalla ja siitä, että kristityllä on kuolemassa vastassa Taivaallisen Isän syli. Murtavan koskettavaa olivat filminpätkät Kalevista. Une

Elina P kirjoitti...

Ihania lempeitä syyskuvia! :)

Riikka Kovasin kirjoitti...

Upeita kuvia ja ihanaa tunnelmaa täällä blogissasi.

Kiitos osallistumisesta arvontaani!

Anonyymi kirjoitti...

Jälleen hyviä juttuja ja erittäin hyviä kuvia syksyntunnelmista. Tehtiin Joosen kanssa tiukka valupäivä. 8 anturaa on nyt jähmettymässä. Huomenna on rak.tarvikkeitten hankintapäivä Abakanissa ja keskiviikkona jatketaan rakentamista. Hienoja uutisia tuli Puijolta Nykäs-Matti oli kavereitten kanssa kuusnelosessa ja sitten K90:ssä ja oli vedellyt jopa 93 metrisen siivun. Edellisestä noin pitkästä oli lähemmäs 20v. t. Aatsa-pappa

Anonyymi kirjoitti...

Mulla ois myydä teille ihana uniikki syystakki :)
ota yhteys , jos kiinnostaa: anskuau@jippii.fi
:)