lauantai 3. joulukuuta 2011

Leppoisa lauantai


Koko
marraskuun ajan meillä oli menoa ja touhua niin, ettemme yhtään viikonloppua olleet koko perheellä kotona. Milloin Kari oli reissussa tai minä ja sitten oli Inkiväärin juhlahumut:) Tämä viikonloppu ja itsenäisyyspäivän tienoo ollaan sitten ihan omalla porukalla.




Tänään
nukuttiin urakalla ja lenkkeiltiin ihan kahdestaan miehen kanssa:) Kiva, kun aurinkokin pilkisteli. Esikoinen lähti luokkansa pikkujouluihin ja me muut keksittiin lähteä serkkujen kanssa keilaamaan. Oli huisin hauskaa, varsinkin kun voitin Karin;)




Nämä
ihanat kukkaset tulivat meille tuliaisina. Olin juuri haaveillut niin jouluruususta kuin amarylliksesta. Nyt ne tulivat lahjoina. Kiitos Maria ja Anja -mummi! Ensi viikolla saan seurakunnan lapsia ja äitejä meille joulutreffeille. On kiva, kun kukatkin ovat jo valmiina pöytää kaunistamassa. Keskiviikkona on korttitalkoot AnneKertun luona ja niitä olenkin jo valmistellut. Kirpparilta pitsiliinan hankkinut ja sen saksinut pikkuisiksi kukiksi...voi sitä mummelia, joka sen on virkannut;)


Nyt
saunaa siivoamaan ja saunomaan. Piparkakut paistetaan tällä lasten minilomalla. Karjalanpiirakoitakin voisin poikain kanssa paistella jo joulua ajatellen:) Leppoisaa lauantaita!

3 kommenttia:

MaMMeli kirjoitti...

Mukavaa pikkulomaa kivojen puuhastelujen merkeissä :)Kaunis tuo jouluruusu!

Anonyymi kirjoitti...

Voi sitä pientä tytön tylleröä... sulla on aina niin herttaisia kuvia Inkeristä!

tv Leena

Anonyymi kirjoitti...

Ihana Inkeri. Hän on kaikkien ihastelema. Todella sydämeen käyvä. Ja kukkakuvatkin olivat upeita. Kyllä sinä miniä kerkiät aina vaikka mitä - sitä ihmettelen. Saisinpa edes hitusen sinun ahkeruudestasi! Une