keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Esteetikon siivouspohdintaa



Kuulen
ja luen yhden sun toisen jo tamppailevan mattoja ja rauhoittuvan joulun viettoon. Höh, minä vaan sotken leipoessani lisää ja mieluummin pakenen kaikkeen kivaan touhuun;) Tänäänkin tonttuiltiin, vietiin Inkiväärin kanssa pikkumuistamisia postilaatikoihin. Isot nimipiparit valmistuivat Aapon kannustuksella, hän kun on meidän sakin tunnelmoija ja ihastui pipari-ideaan.

  
Ajatukset
ja haaveilut joulun valmistelusta voivat olla aivan jotain muuta, kuin sitten arkitodellisuus. Tiskivuori kasvaa, yläkerta on jokaiselta senttimetriltään täynnä legokasoja ja villakoiria loikkii väleissä. Saunaa ei kukaan ole pessyt, puhumattakaan pesuhuoneesta. Minä vaan googlaan kivoja uusia reseptejä ja leipoa pyöräyttelen karjalanpiirakoita.



No,
tietenkin tehdään se mitä keretään ja ei oteta turhasta paineita. Huvittavaa on tavallaan se, miten naisimmeiselle siivous tai tarkemmin sanottuna siisteys tuo joulumieltä. Mikä ihme siinä on? Onko se jossain äidinmaidossa jo valutettu sisuksiin. Tonttupaja työhuoneessa on kyllä ollut ahkerassa käytössä. Itsetehtyjä lahjoja on valmistunut ja siitä olen iloissani:) Ehkä se on tämän joulun juttu, ei nuo pursuilevat kaapit, joita kukaan ei ole ikuisuuksiin...vuosiin siivonnut. Jos olisin kroisos maksaisin maltaita lapsille työpalkkaa.

                                                Arpajaisvoitto päätyi keittiön iloksi:)
Siivous
ei vaan ole mun lempijuttu. En saa energiaa luudan varresta. Virtaa tulee aivan muusta, ehkäpä juuri tuosta käsillä tekemisestä ja ideoimisesta. Jossain ihmeen elämänvaiheessa palkkaan siivoojat säännölliseen hommaan ja itse toteutan ne tuhat ideaa, joita päässä viliseeeeeee:) Täytynee lopettaa tämä turha jaarittelu ja ottaa vaan kiinni sarvista tätä siivoushirveä;) Illalla päästään lasten koulun joulujuhlaan!

                                                Leppoisan jouluisia hetkiä sinnekin:)

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Moi!
Olipas piristävä postaus! Pitäisi varmaan näyttää tää meidän äidille, joka perinteiden mukaan taas stressaa siivouksen ja muiden valmisteluiden takia. :)

- Matleena

Anonyymi kirjoitti...

On kuin olkia nurkissa, kun ei siivoa. Ihan oikeaa joulua. Une

Peppi kirjoitti...

Söpöjä pipareita!
Siivous ei ole miunkaan lempijuttu. Mutta tänään aamulla kannoin melkein kaiken pihalle ennen tokarienjakoon lähtöä. Tiesi mitä tehdä, kun palasi kotiin....
Hyvää joulua teijän perheelle!

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, että mä en ole ainoa! Kiitos Tiina!

tv Leena

Kirsikka kirjoitti...

Me lähdimme tänään joulun viettoon mummulaan ja vasta aamulla kiireessä keräsin kaikki ompelujutut pois keittiönpöydältä kun mies imuroi pahimmat villakoirat nurkista. Niitä harvoja kertoja, kun käskemättä tarttuu imurin varteen ;)Elisiltana vielä surauttelin pikaompeluksia valmiiksi. Tänä vuonna kiitän siitä, että saamme viettää joulun ''valmiissa'' joulupöydässä. Ensi vuonna ehkä sitten omassa kodissa.Ihanaa joulua sinulle ja perheellesi!