maanantai 30. toukokuuta 2011

Tuoksua


Mikähän
voisi kuvata sitä ilon tunnetta, kun koko perhe majailee olohuoneessa ja isommat veljekset soittelee yhdessä kitaraa. Inkivääri möyhentää jokaisen kainalossa, Kari makaa lattialla tapansa mukaan ja Lauri liihottelee paikasta toiseen ja suu käy. Ei siis mitään ihmeellistä tehdä, ollaan vaan. Ilon tunne on varmaan osa kiitollisuutta, jota tunnen vaikka maallisesti ajateltuna ei ehkä siihen olisi aihetta...Alla kuva tämän päiväisistä musisoinneista ja kyllerönvedoista.



Viikonloppuna
saimme Savitaipaleelta asti rakkahia ystäviä, Sannan ja Pasin perheen kylään. Sain ihania tuliaisia, torimummoilta sormustinkukan taimia, mustikka -ja kanttarellipiirakkaa sekä itsevaletun kynttilän ja extrahienoja korttipahveja. Kun näin luettelee tulee mieleen lapsuuden päiväkirjamerkinnät; joululahjat ja syntymäpäivälahjat kirjoitettiin silloin tarkkaan muistiin. 


Istutin
kuistin kaiteille kesäkukat, pelargonioita, lumihiutaletta ja ahkeraliisaa. Sain tosin ystävänvinkin Sannalta, kun istutin yhteen paahteen ja varjon kukkia...Täytyy siis kastella toista reunaa enemmän kuin toista;)


Nyt
on herkullinen aika; omenapuut kukkivat, upeat koristeomenapuut ovat juuri puhkeamaisillaan roosan ja punan hohtoon, syreeni aloittaa tuoksuvan kukintansa ja jopa alppiruusu on ihka ensimmäiset nuppunsa avaamassa kohta. Kasvimaalla on kova kasvuvauhti, retiisit pisimmällä ja salaatitkin hyvällä alulla. Maa on saanut kastua kunnolla, joten koko ajan tapahtuu. Nautin kaikin aistein! Inkivääri on hehkutuksessa mukana. Oih, hänkin huokailee mamin perässä:)




                                                Aurinkoa päivääsi!

9 kommenttia:

MaMMeli kirjoitti...

Ihanan elämäniloinen postaus:) Kauuniita kukkia ja suloisia lapsia <3 Nauti tästä hetkestä, kun lapsesi ovat ympärilläsi...kohta, ennemmin kuin arvaatkaan lapsesi kokeilevat jo siipiään ja lentävät <3

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos taas blggauksesta Tiina. Oli niin elämän makuista ja silti ihan tavallista arkea ja juhlaa.t:Aatsapappa

Kirsi kirjoitti...

Arkipäivän onni on sitä parasta onnea! Aurinkoista alkavaa viikkoa!

Anonyymi kirjoitti...

inkivääri? EEhh..

Anonyymi kirjoitti...

Fanit vaatiin enemmän kuvia Inkeristä!!Aina edes loppuun joku kuva, pliiss, vaikka kukat on kyllä sulla ihania:)T.Tähkä ja Ritu

Elina P kirjoitti...

Joo kannatetaan että vielä enemmän kuvia lapsista :) vaikka ymmärrän tietysti että taitavista käsistä on tässä paljolti kyse... Ja kaikki kuvasi ovat ihania, niitä on suuri nautinto katsella. Tuli tuosta Inkerin kuvasta mieleen miten Emma on nyt hauska mittarimato kun mahalleen laittaa :D Toivon teille paljon voimia, uskoa ja luottamusta, asioilla on taipumus järjestyä t. paraskin puhuja P.S. muistattehan että sormustinkukka on myrkyllinen... t. turvallisuuspoliisi

Peurankello kirjoitti...

Elina: Ihana viesti:) Joo, tiedossa on, että sormustinkukka on erittäin myrkyllinen, joten laitoin taimet etupihalle (sinne tien puolelle, missä ei Inkivääri ole koskaan ilman aikuista. Inkku -kuvia tulee kyllä;) Meillä on Emmaa ikävä ja kaikkia teitä. On oikeastaan erittäin pahoiteltavaa, ettemme ole Emmaa vielä nähneet!

Leena kirjoitti...

Ihania, ihania kukkia !!!!

Peppi kirjoitti...

Herttanen tuo Inkku sukkiksineen pötköilemässä :) Ihania ovat tuollaiset perheen yhteiset hetket, kyllä niistä saa nauttia!
Täällä flunssa-kevätjuhla-isintyömatka-kaaos saatu lähes selätettyä, huh huomenna huilitaan ;)
Ihania kukkasia teidän pihalta jo löytyy! Kesää!!