tiistai 24. huhtikuuta 2012

Ilonpäivä


Meillä
oli jännittävä päivä tänään. Tutustuimme Inkiväärin tulevaan hoitopaikkaan. Olin saanut ystäväni kautta tietää heidän ystäväperheestään, joka haluaisi ensi syksyksi hoitolapsen. Voi että, sydän pamppaillen soittelin heille ja nyt olimme sitten ensi kertaa tutustumassa. Kyllä meillä olikin niin kodikasta ja luontevaa yhdessäoloa heti ensi hetkestä lähtien. Iloisin mielin lähdimme kotiin ja Inkerihän olisi heti halunnut jäädä sinne päiväunille. Kotona hän kertaili lasten nimiä ja puhui kivasta tädistä. Jääkaapin prinsessapiirrustus saatiin tuliaisina. Tällainen on niin suuri ilon ja kiitoksen aihe :)

Olen
saanut orjentoitua tulevaan syksyyn jo roppakaupalla viime viikkoina. Koulun maailma on tupsahdellut vastaan monelta suunnalta. Eskariopettajien tapaamisia, tarviketilausten tekemisiä, tulevien tuntien toivomisia jne. Pala kerrallaan ja sitten on loma välissä ennen kuin astun todella remmiin mukaan. Ihan parasta oli, kun työkaverini sanoi minut nähdessään: "Kiva odottaa syksyä, kun sitten saa tehdä töitä sinun kanssasi." Tuo lause syöpyi sydämen sopukkaan ja tuntui niin hyvältä. Kuin olisin saanut lämpimän halauksen :)

Tänään
saamme esikoisen takaisin Espanjasta. Luokkaretki on viestien perusteella ollut erittäin hyvä. Ihanaa saada poika kotiin. Saimme luokkaretken hyväksi tehdyn siivousurakankin tehtyä vanhempien kanssa. Mieli on kiitollinen ja jäsenet raukeat ;) Täällä Jyppikylässä on muutenkin juhlittu, kun "Poika saunoo" jälleen. JYP vei suomenmestaruuden eilen illalla. Miesväki seurasi peliä silmä ja korva tarkkana ja jännä peli kuulemma olikin.


6 kommenttia:

Irmastiina kirjoitti...

Mukavaa että Inkivääri viihtyi tulevassa hoitopaikassaa...:)

Katja kirjoitti...

Todellakin ilonpäivä. Mikä onni löytää heti hoitaja jonka kanssa kemiat kohtaa ja voi luottaa oman lapsensa hänelle.

Anonyymi kirjoitti...

Inkerillä onnenpotku, kun sai hyvän hoitopaikan. Mummakin on iloinen. Ja tännekin tyttö on aina tervetullut, jos äidillä on iltamenoja. Kuulumisiin! On vielä hyvässä muistossa se, kun sain hoitaa Lauria. Une

Anonyymi kirjoitti...

Onnea onnea hyvästä hoitopaikasta! Se onkin kultaa arvokkaampi.

tv Leena

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos että sain päivän hyörinän keskellä istahtaa rauhassa kauniisti katetulle ja maistuvalle teekupposelle ja hengähtää hetken. Kiitos vinkeistä, näkemyksistä ja viisauden sanoista sulle Tiinaseni!

Inkeri sai varmasti parhaan mahdollisen hoitopaikan! <3 <3 <3

t.Titta

Aatsa kirjoitti...

Moninkertaset onnentoitotukset niin poikien kotiinsaamisesta, Inkerin hyvästä hoitopaikasta kuin myös sinun työhön meno valmistautumisesta! Mulla oli tänään huilipäivä Karatusan hommista, mutta kuskailin amisporukkaa nuorteniltaan tänne Pitkästen kotiin. Nuorisoa oli kaikkiaan kolmetoista henkeä.
Ennen kuskinaoloa ehdin käydä n 3-4km kävelylenkin tutussa joustava pohjaisessa mäntykangas maastossa. Kipeä ristiselkä ei ollut moksiskaan kävelystä ja lopuksi tein jopa kevyen loikkatreenin, ettei lihakset unohtaisi asiaa.
Siunausta ja haleja sinne kaikille!
t.Pappa