Joskus
pieneen sydämeen tulee niin paljon ajatuksia ja tunteita, ettei tiedä oikein mitä tekisi. Useimmiten ne on hyvä jakaa toisille ja peilata niitä yhdessä. Tänä viikonloppuna on tunnelmia tulvahtanut. Eilen olin teatterissa kokemassa Piafin ja se kolahti, vaikka monenlaisia arvosteluja olen kuullutkin. Pääosan esittäjä Raisa Vattulainen tulkitsi laulut vain niin ihon alle, että se kosketti. Vaativa, erittäin vaativa rooli, ja hän eli sitä aidosti.
He
kaksi, Ingrid ja Jan Michael olivat niin ihanan hupaisia tänään. Ingrid Inkivääri halusi jo aamusta hakea Jan Michaelin naapurista leikkimään. Siinä nuo napottivat lattialla ja lauloivat lempeästi laulukirjoista ja puristelivat toisiaan poskista ja kikattivat. No, joku riitakin siinä väliin riideltiin, mutta yhtä suurilla tunteilla sitten taas halattiin.
Tämä
kirja herätti ehkä ne suurimmat tunteet. Teille monelle ehkä jo tuttukin romaani. Marita -ystävä naapurista mainitsi kirjasta jo viikkoja sitten ja nyt se rantautui meille. Eilisiltana en meinannut käsistäni laskea ja tänä aamuna päätin sen haikeana. Mitä sanoisin, niin voimakas visuaalinen matka. Ja paljon enemmän, matka kahden naisen minuuteen sellaisella lämmöllä ja syvyydellä. Jäin tunnelmaan ja pohdin, kuinka se voikin niin voimalla tulla kohti. Yksi kohta kirjassa oli riipaisevan totta itselleni. Hyvä niin, ajattelin.
1 kommentti:
Kirjoitin heti kirjan nimen ylös...aion sen myös lukea...☺
Lähetä kommentti