tiistai 8. marraskuuta 2011

Löytöjä



Mukavia
löytöjä:) Varvut retkeltämme, ruusut puutarhasta ja uusi ulkoilutakki kirppikseltä. Takki on Luhdan ja napakkaa, vuoritettua kangasta. Tingin hinnastakin vielä, kun huppu puuttui;) Nyt minulla on välikausitakki, jolla tarkenen pyöräillä ja puistoilla. Kohtahan alkaa toki pakkaset, mutta onpa sitten ensi kevääksi ja syksyksi. Myssykin valmistui siskolle juuri syntymäpäivän kunniaksi, onnenhalit sinne sissosein. Pakettia pukkaa.

 

Olimme
lähdössä puistoon ja äitilapsi -salsaan, mutta...Inkivääriä pukiessa hän tuntui ihmeen lämpimältä. Kuumetta oli ja tanssit ja kiikut jäi, bläääh:(  Tosin tämän viikon liikkumissaldo on ollut plussan puolella. Kevennys on jatkunut jo yli kolme kuukautta ja kerrottakoon, että kiloja on lähtenyt 8. Oli aihettakin lähteä, sillä en ole vieläkään normaaleissa mitoissa. Raskaudet, kotiäitiherkuttelut ja muu löhöttely on kerryttänyt reilut kymmenen kiloa ylimääräistä. En havittele tosiaankaan mitään missimittoja, vaan kevyempää oloa. Kuulun diabeteksen riskiryhmään ja viimeisimmässä äitiysneuvolassa käytiin "vakavia" keskusteluja aiheesta. Syyt kevennykseen eivät siis ole vain "ulkokultaisia";)


Välitavoite
on saavutettu ja sen kunniaksi kirppikseltä löytöjä. Alin on Marimekon paita ja vähän hinnakkaampi, mutta muut ihan muutamilla euroilla. Ja tykkään niiiiin. Parit mustat housutkin löytyi halvalla. Loppuun kuvia skeittiparkilta, jossa olimme lasten kanssa yksi päivä temppuilemassa.



    Väriä harmaan keskelle:)

6 kommenttia:

Leena kirjoitti...

Onnea sinulle, että olet jaksanut pudottaa painoa. Kilot tulee helposti, mutta vaikea saada pois. Vaatii kovaa itsekuria, ainakin alussa. Kivoja löytöjä olet tehnyt !

MaMMeli kirjoitti...

Onnea painonpudotuksesta...minä en pysty sitten millään laihduttamaan vaikka pitäisi:(

Ihania löytöjä:)

Anonyymi kirjoitti...

Easy Died tepsii hyvin ja ilman näläntunnetta! Pari tuttua rouvaa laihtuneet jopa Tiinaakin hurjempia lukemia ja ovat pysyneet mitoissaan ainakin jo alkukesästä lähtien!

Anonyymi kirjoitti...

Kahdeksan kiloa, vau! Me jochenin kanssa niinikään vohkitaan sitä, miten ne kilot kertyykään niin nopsasti.

tv Leena

Anonyymi kirjoitti...

Mukavia loytoja niin kirppikselta,luonnosta kuin elamasta muuten vain.Tuo painonpudotus on hieno juttu. Sitahan tassa yritetaan itsekin. -Parin tosi polyisen (vuorivilla ja poly,poly) paivan jalkeen tuntui suihku satumaiselta. Vain yksi taysi tyopaiva.

Anonyymi kirjoitti...

Mukavia loytoja niin kirppikselta,luonnosta kuin elamasta muuten vain.Tuo painonpudotus on hieno juttu. Sitahan tassa yritetaan itsekin. -Parin tosi polyisen (vuorivilla ja poly,poly) paivan jalkeen tuntui suihku satumaiselta. Vain yksi taysi tyopaiva.