Voittajien puolella:)

Lauantai
illan huumaa! Kolme nuorinta lasta, Aapo, Lauri ja pikku-Inkivääri toimivat onnettarina ja arpoivat Laurin kirjavasta piposta kolme onnellista voittajaa: Tsadaaaaa!

- Ingrid- sisustuskassi Katja-Mari
- kesäinen muistikirja Marianne
- Djekon tarrat Sirkku S.

Onnea voittajille kovasti ja pankaahan osoitetta meiliin tulemaan, niin voittopalkinnot tupsahtaa kohta postiluukusta. Katja-Marille palkinto tulee varmaan autokyydillä:)

Eilisen
vedenpaisumuksen laannuttua tulivat Alavuden sukulaiset meille eli Karin veljen perhettä. Heidän vanhin tyttärensä Anne oli vanhojen tansseissa eilen. Tuntui hyvältä, kun saatiin omaa perhekuntaa tänne kuivureiden keskelle. Sopu sijaa antoi ja niin me kaikki nukuimme yläkerrassa. Aamulla Minna -kummitäti pelasti minut eli otti Inkiväärin hoteisiinsa ja sain nukkua hieman pidempään. Monta yötä on mennyt Inkun levottomuuden takia "keturoille". Arkienkeleitä olivat kaikki, Pirjekin niin mukava leikittäjä Inkulle. Piilos -leikki on ihan lempileikki nykyään. Inkku ei osaa sanoa vielä kukkuu, vaan sanoo "titiii";)

Päivän
kruunasi Marttojen tapaaminen. Juhlittiin Katin ja Marjon synttäreitä ja jo kynnykseltä alkoi kuulumisten kerronta. Jota jatkui...jatkuisi yhä:) Upeita kutomisia oli mukana, jäi vain takkatulen leimussa nauttiminen turhan lyhyeen, kun perhe kutsui. No, kotona oli kiva ilta saunoen ja Putousta katsoen. Jäätelöäkin, kuten meillä lapsena lauantaisin, kun Hotelli Firenzeä katsottiin oloasut päällä saunan jälkeen.

                                Hyvät yöt, nyt meikäläinen painuu unten maille!

Miksi Peurankello ja vahingontorjuntayksikkö?

Peurankello
nimi tulee lempikukastani. Sain kommenttiboxiin toivomuksen tehdä postausta tästä blogin nimestä. Lempikukka, jonka ehkäpä tunnet, on puuvartinen ojien ystävä;) Sitä löytää parhaiten vanhoista pelto -ja laidunmaisemista. Kiviaitojen vieriltä ja hiekkateiden ojanvarsilta. Kun menimme naimisiin, etsimme peurankelloa tukkalaitteeseeni (joka yhä on tallella kuivatettuna;) Kimpussani oli hennon vaaleanpunaisia ruusuja ja kaikki muu luonnonkukkaa. Kari kutsuu minua joskus sillä nimellä, jolloin olen onnesta kippuralla. Peurankelloa on kuitenkin ajoittain vaikea löytää, joten se ei ole ihan tavallinen kesäkukka, kuten en minäkään:)

Tämän
kirjoitin aamupäivällä Inkivääriä nukuttaessani. Kun sain tuon "Peurankelloa on kuitenkin ajoittain vaikea löytää...."-lauseen kirjoitettua kuului outo ääni. Tip, tip.....ja katse makuuhuoneen kattoon, ei voi olla totta, sieltä valuu vettä. Siitä sekunnista alkoi ruljanssi, jota kestää...en tiedä kuinka kauan.Vettä alkoi tulla ihan mahdottomasti, monesta kohtaa ja saavia ja paljua oli koko huone täynnä.

Tällä
hetkellä nukutan Inkivääriä uudelleen yläkerran aulassa, jonne sängyt kannettiin. Lauri tuli koulusta siinä samalla ja juoksi hakemaan Karelin naapurista. Karel, talon entisenä isäntänä tiesi mistä suljetaan yläkerran vesiputkien hanat. Minä olin osannut sulkea vaan kaukolämmön...siis ihan väärän hanan (nyt tiedän oikeat hanat). Sitten Kari syksyi kesken työpäivän kotiin ja soitti palokunnan vahinkotorjuntayksikön paikalle. Sitten oli miestä kuin pipoa. He purkivat yläkerrasta rakenteita ja selvisi, että tämä vuoto johtuu ehkä jäätyneestä viemäriputkesta. No, ongelmiahan oli jo jouluna. Mutta silloin vaan jäätyi vedentuloputki ja vettä ei tullut. Juuri nyt nukkuvan Inkun ja minun ohitseni hipsi Kari vakuutusfirman miehen kanssa kartottamaan tilannetta. Sitten varmaan tulee kuivureita jne. Vuodon syy taitaa kuitenkin olla vielä avoin.

Elämä
on laiffii, sanois Nykäsen Mattikin. Miltä nyt tuntuu...no, en oikein osaa sanoa. Tiedän varmasti, että kaikki saadaan kuntoon. Tämä on omakotitalon asujan arkea, ainakin vanhan talon omistajan;) Myöskin tiedän, että me kaksi ei olla erityisen armoitettuja "talonmiehiä". Nyt ollaan sitten retkellä yläkerrassa. Lauri hihkui innosta, kun palomiehet saapuivat, Inkeri kiljui riemusta nähdessään paloauton ja seisoi tikkana ikkunassa katsomassa ja suuttui, jos hänet nosti pois. Me istuttiin Karelin kanssa kahvilla, kun pahimmasta hötäkästä päästiin. Ja juteltiin, että kyllä tämä tästä, rukoillaan, että asiat selviää.

Prumm ja miau!

Iloisen
sekalaiselta näyttää olohuoneen pöytämme nykyään. Minullahan on ihan työhuonekin (ihan oma;), mutta kun se on hieman syrjässä lasten touhuista, en tohdi olla kaukana, koska pojat pelaisi ja katsoisi tv:tä silloin ilman valvontaa....Kunhan tämä aloitustohina on ohitse, niin sitten parkkeeraan työhuoneeseen. Sain eilen Eeron tehtailemia henkareita ison pinon ja nyt sitten ahkerasti ompelen niihin kasseja.

Kari tekee talouslaskelmia ja on aiheesta hieman huolissaan. Miten työlle tulisi katetta? Käsityöhän vie aikaa ja jos tuntimääriä ryhtyy laskemaan, pitäsi kassien maksaa maltaita. Mutta tämä on monitahoinen juttu...työ tuottaa minulle iloa ja ideointi vaan kasvaa ja uusia aihioita putkahtelee kaiken aikaa. Saan  yhdessä esikoiseni kanssa touhuta. Ystävät saavat kantaa autotallien periltä kangaslaatikoita ja näin tulee tilaa heidän uusille ideoilleen;) Tuunaus tuottaa hauskoja yhteyksiä ihmisiin. Olen ollut aina aika kehno taloushallinnossa. Onneksi mieheni on siinäkin taitavampi:)

Näin
suloisen hetken tallensin lennossa eilen. Inkivääri kantaa kirjoja kaikille, niin serkuille, vieraille kuin talon väellekin. Olen lukenut kirjat jo miljoona kertaa, joten uusia kirpparilta täytyy etsiä. Eläinvauvat kiinnostavat Inkkua, tosin kaikki autot ja traktoritkin;) Isoveljet kiitettävästi lukevat Inkiväärille ja samalla tyllerön sanavarasto saa vahvistusta. Toistaiseksi vain äiti ja Aapo ovat käytössä. Prumm, prumm tulee myös ja vuh! sekä miaun -tyylinen naukaisu.

Nyt
kahville, onhan työläinen kahvinsa ansainnut;) Pojat alkoivat leipomaan muffinsseja. Ei ole pelipäivä, joten he kehittävät muuta mukavaa silloin.

Parsakaalia, menestysmökkeröitä ja appelsiinichocoja

Ruusukassi valmistui, ruusuke vielä työn alla:)

                                  Arvontaan pääsee osallistumaan Arvonta -postauksen kohdalla!

Oli

katujyräaamu, eli olo huteran hatara valvotun yön takia. Inkerin tauti ottaa vieläkin koville, pikkuinen heräilee, on herkkis niin öisin kuin aamuisinkin. Karin kanssa ei meinattu ylös päästä ja niinpä muu porukkakin ontui kouluun. Eero ajallaan, Aapo myöhästyen reilusti ja Lauri jäi vielä toipumaan. Oli mies lakananvalkea aamulla ja valittu oloaan. Tunnin päästä väri palasi poskiin ja mies oli ihan terveen oloinen. Päivällä Inkivääri oli jo hauska oma itsensä ja parsakaalisoppa maistui.

Karin

lapsuudessa syötiin menestysmökkeröitä. Voita, kauraryyniä, kaakaojauhetta ja sokeria sekaisin ja palleroisiksi. Lapset ovat meilläkin niitä valmistaneet, mutta tänään hyvin samaan tyyliin valmistui Aapon hyppysissä uudenlaisia mökkeröitä. Appelsiinikrokanttisuklaamuruja, kauraryynejä, hasselpähkinärouhetta, voita, kaakaojauhetta ja tomusokeria. Palleroisiksi ja jääkaappiin jähmettymään. Appelsiinichocoja, keksi Aapo:) Liian makeita, uh. 

Ystävämuistoja

             Arvontaan voit osallistua yhä Arvonta -postauksen kommenttiboxissa!
Ystävät
eivät ole vain tärkeitä, vaan ainutlaatuisia. Olen todella kiitollinen ystävistäni ja koska en ole kova harrastelemaan korttien lähettämistä, tulee tässä kuvin ja sanoin kiitoksia. Olen kierrellyt kameran kanssa kotia ja eteeni on tullut muistoja. Jos sinua ei ole listassa, et ole sen vähempiarvoinen;) Olette kaikki erityisiä!

Yllä oleva kuva muistuttaa erehdyttävästi oikeaa teekuppi-ihanuutta, mutta on Anna-Maijalta saatu kortti, joka on niin minun oloinen:) Alla viime syksyltä Anna-Maijalta saatu onnittelu. Se on minulle profeetallinen kuva syksyllä istuttamieni punaviinimarjojen tulevista sadoista! Anna-Maija on raikas tuulahdus, ihana uusi ystävä!

Elina on uusin ystäväni ja hänen kanssaan olemme hämmästyttävän nopeasti tulleet läheisiksi. Hän on anteliain ja palvelualttein ihminen ketä tunnen. Nämä kaapit matkasivat Elinan hommaaman peräkärryn kyydissä meille Tampereelta. Aina kun kaapin oven avaan, tulvii lämmin läikähdys mieleen.

Kaisa, oma rakas sissoni mun. Kun hänen pikkuEppunsa syntyi ovat puhelimet soineet ja äitiyttä on jaettu. Nämä lelut matkaavat Epulle, tosin on tuonne eksynyt Ingridin hienostolaukkukin.

Riikka -siskoni on maailman paras ideoimaan. Kun muutimme edelliseen Huugontien kotiimme, hän sai vohkittua tietoonsa, että meillä on yläkerran makuuhuoneessa sininen pönttöuuni. Vanha piironki, jos oikein muistan Jannen suvun peruja, sai Riikan käsissä sinisen värin. Kun se paljastui pressun alta yllätyksenä, se on aina ja ikuisesti rakkain huonekalu. Alla on myös Riikalta nuppineulatyyny, joka on nyt ahkerassa käytössä sekä jolulahjaksi saadut servettirenkaat. Riikka oikeasti osaa hankkia mulle niin passelit lahjat:) Olen sitä taitoa ihaillut jo pikkutyttönä!

 

Saara, kuin sisko minulle:) Hänestä on parhaat muistot serkkupojat päivittäin meillä. Jos ei jostain syystä jompi kumpi tule, on haikea mieli. Saaralla on hienoja ja oivallisia ideoita. Alla on hänen kaksi miete - ja Raamatunlausekassiaan. Ne ovat olleet meillä ahkerassa käytössä. Toisen kuvan vene, Saaran itsensä veistämä on niin upea, ettei sitä halua edes sanoin kuvata. Huomaat ehkä sydämen peräsimenä.

 

Katariina, hento kaunis ystäväni. Jo opiskeluajoilta muistan hymyn käytävillä ja lämpöisen katseen. Tähän, sydänkortin lisäksi olisi kuulunut myös kuva hänen neulomistaan sukista Laurille, mutta ne olivat koulussa pojan jalassa:) Kohta juhlitaan Katia ja Marjoa, yes!

Merja, anoppini, jollaista en osannut haaveillakaan. Hänen sydämensä on ollut avoin ja viisas. Olen saanut oppia häneltä paljon. Vieraanvaraisuutta ja sydämenavaruutta. Keskustelut taiteesta ja kirjallisuudesta ovat myös helmiä!

Pia, hengenheimolainen niin monessa! Yllä olevassa korutelineessä ei ole vielä Pian innoittamia koruja, mutta uskon että ne ovat tulossa. Yllä on Pian antama kynttilä, juuri oikeissa sävyissä. Pia hallitsee sävyt ja tyylin. Luotan häneen esim. näissä asioissa erityisesti. Perheenä on saatu jakaa niin paljon, että on vähän niin kuin aina ikävä!

Sanna, ystävä jo nuoruusvuosilta. Hänen kanssaan on jaettu niin paljon elämänmatkaa, ettei tarvitse paljoa selitellä kun nähdään. Se, että nähdään liian harvoin, ei ole hyvä. Soittorasia ei soi, jos ei tarpeeksi usein soitella yhdessä. Sannassa ihailen hänen luovuuttaan ja myös taitoa olla just oma itsensä:) Soittorasia on lahja häneltä.

Marjon kanssa ystävyys on saanut syventyä viimeisinä vuosina upealla tavalla. Pelkkä verhojen väreistä juttelu ei riitä, vaan aidot kuulumiset ja rehellinen mielentila ovat läsnä. Yhteinen käsityökoulu -ja tuunausharrastus innostavat. Ylempi enkeli on tuliainen Marjolta Kreikan matkalta.

 

Sirkku, teeskentelemättömyyden ja aikuisen naisen esikuvani. Hän on saanut erityisellä tavalla olla isosiskoni suhteessa Jumalaan. Sirkku on omalla elämällään tuonut uudet ja vieraammatkin ihmiset minulle tärkeiksi. Kuulostaa ehkä hassulta, mutta näin vaan on. Taulu on Sirkun lahja 30 -vuotisjuhliini.

Äitini Lahja, mamini mun! Nämä raidat hänen kutomissaan matoissa kertovat elämän monista puolista. On heleää raitaa ja tummempaakin. Jos ajattelen itseni marjamättäälle äitin viereen, siinä ehkä ollaan onnellisimmillamme:) Tai saunan lauteille, kun hän ropsii menemään selkääni itse tekemällään vastalla. Tai saaren rantaan tai saunan jälkeen, kun hän hieroo jalkapohjiani.

 

Ystävistä se rakkain, Kari! Hänen tekemänsä runo minusta pienenä ylinnä. Hän lippa - ja karvalakkisena yllä. Kun olin opiskelija ja hatarana itsestäni ja olemuksestani pyysin häntä pelikaveriksi, en kuunaan päivänä uskonut saavani häntä miehekseni. Tuo komea ja hieman cool -olemus vetosivat nuoreen naiseen. Coolin olemuksen alta paljastui erityisen lämmin sydän. Alla tämän yhteiselon hedelmiä hauskuuttamassa toisiaan:)

Jo tässä kirjoittaessani tuli monta teistä mieleen, joista ei ole tässä kuvamuistoa. Isä Lapualla, Elina Helsingissä, Titta siellä Kissalassa, Leena Saksassa, Heli ja Marja Säynätsalossa ja voi lista jatkuu vaan...Halit ihan kaikille! Myös erityisesti uusille blogiystäville, joista olen innoissani!

Kaalikeittoa ja futista

Arvontaan voit osallistua vielä viikon ajan. Kelaa Arvonta -postaukseen;)

Tänään

on heiluttu Peuhulassa, lasten liikuntatapahtumassa. Karin ja Eeron lenkkeillessä keitetty urakalla kaalikeittoa (kiitos vain mumma ideasta) ja alkuillasta päästy ihan omin nokin kirkon penkkiin:) Illalla katsottu, kun Joutsenon poika lauloi Täällä pohjan tähden alla ja pääsi jatkoon. 

Mieli koettaa nyt rauhoittua ja latautua tulevaan viikkoon. Miten raivaisin päivistä aikaa ompelulle niin, ettei samalla koko talo räjähtäisi käsiin. Aamukahveella ja hiljaisessa hetkessä taidan pyytää apua, että näkisin asioiden tärkeysjärjestyksen. Toivon, että se auttaa jaksottamaan päiviä ja rauhasta käsin tekemään ja olemaan tekemättä;)

Viime
aikoina olen ihaillut erästä henkilöä, arvaatte ehkä jo ketä? Keskimmäistä pojistamme Aapoa:) Hän on omatoimisesti pakannut pelikamat ja laittanut kellon herättämään aamuvarhaiselle. Tehnyt itse eväät (tosin viimeksi Saara -käly, kiitos;) ja selvittänyt aktiivisesti kenen kyydillä pääsee turnaukseen. Vau, mitä itsenäisyyttä ja tarmoa. Kolmien viikottaisten treenien lisäksi hän on hallilla lähes päivittäin harjoittelemassa Petteri -serkun kanssa. Nämä kaksi veijaria, mahtavat pelimiehet:)
Mutta niinhän se on,  mihin on into ja sielun palo, siihen riittää sitoutumista.

Ingridin laulaessa itseään uneen, teillekin sielun paloa, juuri siihen mikä nyt nappaa;)

Kuin ennen

 

Arvontaan voi osallistua vielä viikon ajan edellisen postauksen kommenttiboxiin!

Miten
Juhani Aho, nuorisoseurantalo ja letitetty liinatukka liittyvät toisiinsa? No, niin että niihin kaikkiin kätkeytyy pala menneisyyttä ja haikean kaunista sellaista. Tämänpäiväinen Lempin ja Hertan kirpputori oli nostalgisessa paikassa, vanhassa hirsisessä nuorisoseuran talossa. Kun saliin jalalla astui, teki mieli laittaa polkaksi.

Tunnelma oli leppoisan hilpeä, Hertta ja Lempi upeissa asuissaan kävivät hauskaa sanailua ja kirppisväki komppasi hymyillen. Nykyään tekee mieli olla mukana asioissa, jotka näyttävät omalaisilta. Ei turhantärkeilyä ja pönötystä, vaan elämänmakuista ja aitoa. Kirppisasiakkaita kävi ihan mukavasti, mutta lisääkin olisi joukkoon mahtunut. Itse oli kahvilantätinä ja sain käydä mukavia keskusteluja asiakkaiden kanssa. Olin saanut oikean kahvilatädin asunkin rimpsuessuineen lainaksi ja jossain vaiheessa iskin kakkupaperin hilkaksi päähän.

 
Parin
viimepäivän unensaantia on aikeuttanut eräs uusi asia. Koska asia on vielä hieman kesken ja valmisteluvaiheessa en voi vielä kaikkea kertoa. Sen voin kuitenkin valaista, että asia koskee sisustuskassejani ja niiden myyntiä. Voipi olla, että saan ne ihan oikeaan kauppaan myyntiin. Huh, nyt meinaa iskea paniikki ja aika käydä vähiin. Jos minua ei täällä näy ihan entiseen malliin, niin voitte syytellä tätä uutta projektia. Olen ihmeissäni! Taivaan Isä on lykännyt aina uuden luovan projektin eteen, kun edellinen on hyvä että taakse jäänyt. Miltä tuntuu, no, hyvältä ja motivoivalta. Syyhyää päästä työssä alkuun.

Erityinen
kiitos näin julkisestikin täytyy antaa Kari -miehelleni. Hän on uskomatomalla tavalla minua kannustanut ja taitoihini luottanut:) Hänellä on hyviä ehdotuksia ja taitoa monella tapaa. Ystävätkin ovat vieressä kannustaneet ja neuvojakin antaneet.

Lauantaiyön kunniaksi ihanan Ingridin vierestä, So long! Tässä pehmovauvat ja Madle -kummitädin tekemä kisumisu saavat hoitoa;)