sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Lämpöä ja lempeä


Korvatulpat
ovat kyllä oiva keksintö, pelastavat heräämästä yöllä ukkosmyrskyyn ja mieskullan kuorsaukseen. Nukkua posotin viime yönä, kun miesväki ihmetteli heliseviä ikkunoita ja ukkosen voimaa. Tosin valvomassa olivat vain mies ja keskimmäinen pojista, esikoinen on Teen Street -tapahtumassa Saksassa ja nuorin pojista mökillä serkkusten kanssa.



Une -anoppini
sai puutarhasta hehkuvan kimpun. Ruusut ovat parhaimmillaan, ovat kuin raskaana valtavasta kukkimisen voimasta. Tein Britakakkua, kun Inkiväärin tuleva hoitotäti tuli kylään. Olemme niin iloisia ja kiitollisia hänestä. Ajatella, pitkä ja antoisa elämänjakso päättyy kohta, lähes kolme vuotta kotiäitinä on minulla takanapäin. Tässä tämä perhe nyt on, ei enää vauvoja ja kotiaikoja. Aika Inkerin kanssa kotona on ollut niin hienoa aikaa, luovaa ja inspiroivaa. Lohduttaa, kun Pikku-Inkeri saa niin kivan hoitopaikan perhepäivähoidossa ihan lähettyviltä. Töihinmeno tuo itselleni monenlaisia tunteita pintaan! Toisaalta tunnearkku on äärimmillään täynnä ja valmis uuteen ajanjaksoon, toisaalta tieto leppoisten aamujen armauden loppumisesta saa mielen apeaksi. No, asumme 150m työpaikastani, joten ei auta itkut markkinoilla ;)



Inkivääri
sai elämänsä ensimmäisen oman syntymäpäiväkutsun ystävänsä Milman syntymäpäiväkekkereille. Ja sitähän odotettiin kiihkeästi! Kivat juhlat ja paljon ihania leluja, oli Inkiväärin toteamus.


Kaunis keijuprinsessa, Milma 3v.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kaunis on ruusukimppunne vieläkin. Marjatta sitä eilen kanssani ihaili. Toivoisin, että se kestäisi pitkään, kun tähän majaan on nyt tulijoita ja itsekin saisin siitä kauan nauttia. Lämmin kiitos siitä ja kaikesta! Une

Leena kirjoitti...

Vaikka ei vauvoja eikä vauvalomia, sinulla alkaa aivan ihanakin uusi elämäjakso. Ei ole hullumpaa saada lapset kasvamaan ja rueta nauttimaan vähän eri jutuista. Mutta aikansa kutakin. Kaikki vaiheet tuntuvat aina parhaimmalta !

Irmastiina kirjoitti...

Täällä satoi ja salamoi yöllä puoli yhdenaikaa...ukkonen ei onneksi ihan pläälle tullut, mutta oli kaunista, kun salamat valaisivat pihan...:)

Aatsa kirjoitti...

Mukava oli taas vierailla sivullasi. Tsemppiä ja siunausta koulutöihin siirtymisvaiheeseen. Itse olen melkolailla jumittunut O-kisojen katselemiseen TV:stä. Parina päivänä pitkästä aikaa (2vk) saaressa. Kolme uutta tuulen kaatamaa närettä, joista kaksi on nyt karsittu ja pätkitty. Pitäs saada kunnon talkoot aikaseksi, että sais halkastut tukit liiterin rakennuspaikalle. t:Aatsa