sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Kuusijuhlaa

Paukkuu
pakkanen ja villiset lämmittää jalassa. Olen ihmeissäni, kun ei ole mitään joulustressiä. Mies on ahkeroinut meille joulua. Minä olen iloissani seurannut perässä ja tehnyt jotain, en liikaa. Perinteisesti joulun on tuonut karjalanpiirakoiden paistaminen, mutta nekin ostin, jonkun mummon kauniiden kätösten taikomat.

Kuusi 
on hauska, pyyleväinen kuin me, kaksi latvainen. Sen möi iloinen kuusikauppias, jolla oli kauppa käynyt niin, että veimme lähes viimeisen. Hinnankin setä laski sopivaksi :) Paketteja on hillitysti, hyvä niin. Mitä enemmän tulee vuosia, sitä enemmän yksinkertaisuus tuntuu hyvältä. Jouluruoatkin ovat vain harvat ja valitut.


Loma
on tarpeen. Syksy pienten oppilaiden kanssa on ollut intensiivinen. Tehot on laitettu kaikki käyttöön. Minulla on niin mahtavat työtoverit, että olen saanut päivittäistä työnohjausta ja tukea.  Esitimme pienten kanssa joulukuvaelman joulukirkossa. Vielä kenraalissa oli ilmassa kaikki "katastrofin ainekset", mutta kuin ihmeen kaupalla esitys meni aivan huipusti. Ihanat eppuni esittivät niin riemukkaasti ja aidolla innolla, että penkissä ei voinut olla tuppisuuna. Muutenkin juhla vei minut kyyneliin, joulun sanoma kosketti syvästi. Ihana on viettää Vapahtajan syntymäjuhlaa.

                                                 Riemukasta juhlaa kaikille!

5 kommenttia:

Katariina kirjoitti...

Hyvää joulua :)

Emmi kirjoitti...

Kaunis kuusi teillä! Meidän kuusessa on kultaa ja vaaleanpunaista, ja se kimmeltää kovin vaikka yhtään valoa ei kuusessa olekaan :) Kaunista Joulua teille!

Emmi

Mine kirjoitti...

Oikein Hyvää Joulua ja Siunattua vuotta 2013!

Sarppu kirjoitti...

Hyvän joulun toivotus :).

Ritu kirjoitti...

Kyl on hieno kuusi. Herkut mummin puhelimesta,t.ritu