sunnuntai 28. elokuuta 2011

Me kaksi


Olen
iloinnut erityisesti meistä kahdesta! Me, mies ja minä saimme järjestymään vapaapäivän:) Eero suuntasi nuortentapahtumaan Lahteen, Aapo serkkulaan Vääksyyn, Lauri kummeille ja Inkeri kummitädilleen. Vau, siis oliko se totta;) No, totta maar! Lähdimme lauantaina pitkälle sauvalenkille ja sitten syömään Vesilinnaan, puiden ylle. Ruoka oli erinomaista ja seura ihan parasta. Vuokrattiin romanttinen elokuva (oli muuten alkumetrien jälkeen erityisen hyvä, ei liian helppo;) Rakkautta New Yorkissa.





Tänään
tehtiin Inkivääri rattaissa vieläkin pidempi lenkki. Nyt pikkuinen nukkuu ja me elbataan, ollaan vaan. Isot pojat saapuu kohta puoleen ja suuntaamme kirkolle. Esikoinen, tämän kesän riparilainen siunataan siellä:). Perjantain Naisten ilta meni siellä taas syvällisissä merkeissä. Elämää todellakin sen kaikilta kanteilta. Kiitos te ihanaiset naiset, että saan olla mukana tässä työssä.



Olen
kiitollinen, niin hyvällä mielellä tästä alku syksystä. Viime vuosi oli rankka, monessa mielessä. Se ei ehkä näillä sivuilla ole niin näkynyt. Kaikkea ei aina voi "maailmalle kuuluttaa". Mutta Isä Taivaan on kantanut, ihan tuntuu syvällä asti kiitos siitä. Nyt lasten hakuun ja huomenna sitten...alkaa omppushow! Sosetta ja mehua:)

                                                    So long, sleep well!

3 kommenttia:

Peppi kirjoitti...

Oi, teillä on ollu ihana päivä! Tuollasilla jaksaa taas arkea eteenpäin!

Anonyymi kirjoitti...

Minä sain katsella Inkerin touhuja eilen mökillä. Kyllä on ihana pieni yksilö. Kummitäti ihan parasta luokkaa hoitaja. Une

MaMMeli kirjoitti...

Voi ihana päivä <3 Tekstistäsi välittyy kiitollisuus ja onni <3